Back to All Events

Mikko Innanen

  • Träskändan kartanon Makasiini (map)

Mikko Innanen (s. 1978) on Lapinjärveltä kotoisin oleva saksofonisti ja säveltäjä, joka on vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisen jazzin kentällä yhtenä maailman innovatiivisimmista saksofonisteista ja säveltäjistä. Vuonna 2000 hän voitti parhaan solistin palkinnon kansainvälisessä kilpailussa jazzyhtyeille Getxossa Espanjassa ja
marraskuussa 2008 Innanen valittiin vuoden suomalaiseksi jazzmuusikoksi.

Innanen on ollut perustamassa ja vaikuttamassa lukuisissa eri yhtyeissä, kuten Mikko Innanen & Innkvisitiossa, PLOPissa, Deliriumissa, Gourmetissa sekä Mikko Innanen Triossa. Näiden lisäksi hän vaikuttaa nykyisin aktiivisesti Kalle Kalima & K-18 -yhtyeessä, Pekka Tuppurainen Röd/Blå:ssa, Wade Mikkolan Contrastsissa, Tonight At Noonissa ja The Chile-Finlandia Connexionissa. Innanen on toiminut myös äärimmäisen aktiivisena levyttävänä artistina. Tähän mennessä Innanen on julkaissut yli 20 levyä yhtyeenjohtajana ja yli 15 levyä soittajana. 

MIkko_Innanen.jpg

Innanen on esiintynyt ja levyttänyt useiden kansainvälisestikin tunnettujen artistien, kuten Anders Bergcrantzin, Ted Cursonin, Ingrid Jensenin, Verneri Pohjolan, Juhani Aaltosen, Jukka Perkon, Aki Rissasen, Sylvie Courvoisierin, Iro Haarlan, Georgos Kontrafourisin, Severi Pyysalon, Takayuki Katon, Raoul Björkenheimin, Ken Filianon, Barry Guyn, Pascal Niggenkemperin, Ingebrigt Håker Flatenin, James Ilgenfritzin, Max Johnsonin, William Parkerin, Tom Raineyin, Joe Hertensteinin, Juan Pablo Carlettin, Andrew Cyrillen, Paal Nilssen-Loven, Kresten Osgoodin, Klaus Suonsaaren, Randy Petersonin sekä useiden yhtyeiden kanssa.

The lifeblood of any art form is just that: fresh blood. Finnish saxophonist Mikko Innanen is one of the most compelling new voices on the European improvised music scene with over 40 recordings divided between leader and sideman.
— Ken Micallef │ DownBeat

Ennakkovaraus

Forest in Me - luontokonserttisarja on yleisölle ilmainen, mutta koska tila on pieni, on ennakkovaraus tarpeen. Voit varata paikan myös ystävällesi, yhdelle tai vaikka jokaiselle illalle. Varauksen yhteydessä pyydämme sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron mahdollisia muutoksia varten.

Saapuminen Träskändaan

Träskändan kartanon Makasiini sijaitsee päärakennuksesta n. 100m länteen. Autot voi jättää Aurorakodin parkkipaikalle (sisäänajo Träskändanristi 4:n puolelta), lähin linja-autopysäkki Träskändanristi.

 Träskändan Makasiini on alunperin rakennettu viljavarastoksi 1800-luvun alkupuolella. Rakennuksen piirrokset ovat Engelin allekirjoittamat.

Träskändan Makasiini on alunperin rakennettu viljavarastoksi 1800-luvun alkupuolella. Rakennuksen piirrokset ovat Engelin allekirjoittamat.


Forest in me│Ohjelma

Jazzlaulaja, pedagogi ja Luontolaulun kehittäjä Sanni Orasmaa kuratoi Forest in me - luontokonserttisarjan Träskändan kartanon Makasiinissa syyskaudella 2018. Konserttisarja järjestetään Espoon kaupungin tuella.

21.10. Petri Krzywacki

28.10. Mikko Innanen

4.11. Bianca Morales - Luontoaiheisia lauluja lapsille!

11.11. Sanni Orasmaa

18.11. Juho Laitinen

25.11. Seppo Kantonen

2.12. Tapani Rinne

9.12. Sanna Kurki-Suonio

16.12. Träskändan joulu

lyhty.jpg

Konserttien jälkeen sytytämme lyhdyt ja kutsumme kuulijat äänikävelylle Träskändan puistoon.

 
Meillä jokaisella on sisällämme metsä, johon maailman metsät heijastuvat.

Luonto koskettaa elämäämme usein niin hienovaraisesti, ettemme edes huomaa kosketusta ennenkuin se on jo poissa. Kun palaamme luontoon ovat lapsuuden puummekin taas läsnä, nuo puut, jotka muistamme aikojen takaa, puut jotka olivat ystäviämme kauan sitten.

Minun metsääni on lapsesta saakka kuulunut Träskändan ikiaikainen tammi, jota olen käynyt tervehtimässä pikkutytöstä lähtien. Nyt olen palannut sen juurille ja tuonut musiikin mukanani.

Tässä konserttisarjassa maamme eturivin taiteilijat kertovat oman luontotarinansa.

Keskustellaan, kuunnellaan, jaetaan ja koetaan.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!
— Sanni Orasmaa
 
 
Earlier Event: October 21
Petri Krzywacki
Later Event: November 4
Bianca Morales